Purjehdusta, perämoottoreita ja herkkuja!

Viime viikonloppuna 17.-18. elokuuta kokoontui jäsenistö toivottavasti-jo-kohta perinteiseen kesätapaamiseen.

Paikaksi oli aiemmin valikoitunut Rönnäsin Saaristomuseon laituri: Todettiin, että näin nuoren seuran jäsenten ensimmäistä kokoontumista ei liian ulos uskalla viedä…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

 

Launtaina tutustuttiin monipuoliseen Saaristomuseoon: vaikka museon on aiemmin muutamaan kertaan läpikiertänyt, niin aina jotakin uutta tarttuu mukaan.OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Saaristokulttuurin ja kalastusveneiden lisäksi oli näytteillä lukuisa määrä myös huviveneitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

 

 

llta kului herkkujen parissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

 

 

Foxy piti huolen nuorten matruusien paimentamisesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

 

Sunnuntaina sää helli lähes hellerajoilla. Aamupalan jälkeen kiivettiin Tempelbergetille etsimään muinaisjäännöksi. Kartanon isäntä rakennutti paikalla aikoinaan temppelin, johon koko ruukin väki kokoontui sunnuntaisin hengen ravintoa saamaan.

 

Kotimatka alkoi vasta myöhään iltapäivällä. ”Kipparikokous” käynnissä…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuuma ryhmä – varttitonnarit – otti ripeämmän startin ja hävisi nopeasti ”kisaten” saarten väliin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Muutama minuutti ennen starttia.

Viimeisiä purjevalintoja suunnitellaan…

.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

Ja startti! Jonka jälkeen ylämerkin kierto…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

 

 

 

…ja laskettelu saarten väliin!

 

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

Risteilijät seurasivat pidempää reittiä hieman leppoisammin perässä.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

 

Purjehdusnautintoa parhaimmillaan!

Kotimatkalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mainokset